Varoituksen sanoja

Suomessa kuoli 2005 noin 5000 ihmistä, pääosin miehiä, erilaisiin alkoholista johtuviin myrkytyksiin, maksakirroosiin ja muuhun alkoholin liikakäytön aiheuttamiin kuolemiin. Lisäksi alkoholin lasketaan aiheuttavan viidellesadalle ihmiselle vuosittain syövän. Kyseessä on siis merkittävästä määrästä ihmisiä, joilla on perhettä, sukua, ystäviä ja erilaisia velvoitteita, ainakin osalla.
Nyt halutaan panna piste hutikkahommille. Niin alkoholin kuin tupakankin pakkauksiin tulee julma kuva ja kuolematon teksti, joilla päättäjä uskoo voivansa vaikuttaa käyttäjäkuntaan.
Näkisi vain.
Ne jotka juovat suoraan pullosta tulevat käyttämään ruskeaa paperipussia kääreenä peittämään varoituksia. Tupakkamies polttaa vaikka askina olisi pääkallo. Yhtä tyhjän kanssa: kyseessä on Alkon tyttären aikaansaama kampanja, jolla yksityiset viinintuojat nitistetään kuluihin, joita varoitustekstien liimailu pullojen kylkiin aiheuttaa.
Esitänkin nyt harkittavaksi seuraavaa:
Kehitetään alkoholiautomaatti. Viinakaupasta ostetut pullot on varustettava lukkolaitteella, jonka avaamiseen ainoastaan automaatti soveltuu. Kone nielee viinapullon, viinit ja mäyrikset ja anniskelu alkaa. Kone tunnistaa juopon ulkonäön - se on helppoa nykytekniikkaa - ja kaataa lasillisen. Muutaman lasillisen jälkeen kone alkaa tulla epäluuloiseksi ja niin alkaa kysely- ja testausvaihe. Kone kysyy yksinkertaisia laskutehtäviä tai pyytää lausumaan alppikukan nimen.Rhododentron on selvällekin vaikea lausua, humalan eri asteissa se muuttuu yhä vaikeammaksi ja kalsarikänninen ei saa siitä enää mitään tolkkua. Tässä vaiheessa kone on jo aikaa sitten lakannut anniskelun ja paasaa Erkki Tuomiojan äänellä viinan kirouksesta ja Turmiolan Tommin elämänkaaresta.
Jee!
Mutta piruako näitä rajoituksia jätetään pelkästään viinaan ja tupakkaan. Otetaan terveysharppaus kerralla. Siinä säästyy tuskaa pienistä askelista, kun kipukynnys ylitetään kerralla eikä käy kuten sillä koiranomistajalla, joka halusi lemmikkinsä tuntevan vain pikkuhiljaa kipua ja leikkautti siltä häntää sentin kerrallaan. Otetaan esimerkiksi peruselintarvike voi. Voi on monin tavoin hyötytuote, mutta terveysfasistit luokittelevat sen lihottavaksi aineeksi. Voi voi! Totta maar se saattaa lihottaa jos leivän päälle pistetään tanakka kerros mitä tahansa ravintorasvaa. Tai syödään ylettömiin. Tai syödään leipää puuron kanssa, kuten savolainen paksuposki tekee. Sillä mikä tahansa elintarvike voi olla vaaraksi jos jollekin asialle ja elimelle ihmisessä, jos emnettä mättää suuhunsa määrättömiin. Jopa veden ylenmääräinen juominen voi vaarantaa terveyden.
Suomalainen vie tupaantuliaisiksi leipää ja suolaa - mistähän tuokin tapa lie lähtenyt? Kiinassa oli tapana tuoda vihamiehelle pussi suolaa: vanha kiinalainen itsemurhatapa oli syödä kilo suolaa ja kuolla sen jälkeen tuskallinen kuolema. Se, periytyykö suomalainen suolapussi sitten kiinalaisesta perinteestä, sitä en mene sanomaan. Onhan suomalainen oppinut monta asiaa naapurikansoilta, miksei sitten tätäkin. Ja samaa sukujuurta ollaan kiinalaisten kanssa. Ettekö usko? Katsokaa sitten, miten normaalisuomalaisen miehen silmät muuttuvat vinoiksi siinä vaiheessa kun koskenkorvapullon korkki narahtaa auki.
Varoitusten antoa voidaan laajentaa myös yhteiskuntaan. Politiikka vaarantaa turvallisuutesi! Sähköyhtiöt varastavat laillisesti! Peseydy kerran vuodessa: tutkimus on osoittanut että sen iho kestää niukin naukin, mutta kärsii jos läträät suihkussa kerran päivässä! Puhu naisellesi pehmeitä: nainen rakastaa korvillaan! Opiskeluun kulutettu aika syö työeläkkeesi suuruutta! Ja niin edelleen.
Varoituksen sanoja tulee laajentaa myös muuhun elämiseen. Satakymmenvuotiaalta eteläkaukaasialaiselta mieheltä kysyttiin hänen pitkän ikänsä salaisuutta. Miekkonen ilmoitti ettei ole ikinä uutisia lukenut tai kuunnellut eikä naiseen koskenut. Mahtoi olla pitkäveteistä touhua! Mutta ilmeisen tehokasta: jos haluat elää pitkän elämän, ota tästä oppia. Tosin en ole varma mitä 'elämällä' tässä tarkoitetaan.
Toisaalta: teki mitä hyvänsä tai jätti tekemättä, sama lopputulos häämöttää ennemmin tai myöhemmin ja piru perii omansa. Ja viimeiseen sydämenlyöntiin se sydänkin pumppaa.

Elokuun alakuloa

Kirjoitin juuri blogin ja pääsin liki viimeisille riveille, kun painoin ilmeisesti jotakin sellaista nappulaa tässä pirun kehittämässä vehkeessä jota ei olisi pitänyt painaa ja tuloksena kone poisti kuuliaisesti koko tekstin. Tämä on siis toinen pakina tälle illalle. Jos sekin menee harakoille, haen ulkovarastosta kirveen ja käsittelen konetta asiantuntijan tavoin.
Pyhäjärvelle valitaan kaupunginjohtaja jonkin ajan päästä. Se ei ole läpihuutojuttu Pyhäjärvelle, sillä se on tärkeä ja vieläkin tärkeämpi asia pitäjän tulevaisuuden kannalta.
Kun on seurannut sivusta valintakriteerejä, jää jotenkin hämmästelemään miten valintaperusteita on laskettu ylemmästä korkeakoulututkinnosta alaspäin. Eikä sillä toisekseen ole mitään käytännön kanssa tekemistä, kun muistaa vuosikymmenten maan tavan. Sillä vaikka kaupunginjohtajan tehtäviin kuuluu tärkeimpänä elinkeinojen ja yrittäjyyden suosiminen ja hankkiminen, pyrkiä itsenäiseen ajatteluun ja osata hallintokäytäntö, näitten yli mennään rytinällä. Jos on valmiiksi suitsittu tikapuuhermostolla varustettu ja ilman omia mielipiteitä oleva henkilö, hänet runnotaan vaikka väkisin pätevämpien edelle. Tuli mieleen vuosia vuosia sitten pakina, jossa mainitsin kuntaan hankitusta virkamiehestä, että tosin oli luku- ja kirjoitustaidoton mutta kun oli oikea jäsenkirja... Sain palautetta kolmelta virkamieheltä, jotka väittivät kivenkovaa että olin kirjoittanut heistä. Jippii.
Kaupunginjohtajan ensisijainen homma mielestäni on saada uusia yrittäjiä ja turvata entisten työllisyys. Pidän esimerkkinä Keitelettä: siellä kunnanjohtaja kiersi pitkin maata ja hankki paikkakunnalle isoja yrityksiä ja loi samalla kunnalle hyvinvointia ja tulevaisuutta. Samaa odotan uudelta kaupunginjohtajalta. Se ei ole pelkästään hurskas toive. Täällä on pirusti asenteissa siivottavaa yritysten tulemiseksi paikkakunnalle. Sen vuoksi haluaisin vaatimuksiin liitettäväksi vielä yhden kohdan: joko tulosta tai ulos.
Samaa tulosvastuuta odottaisi monelta muultakin. Tulos tai ulos.
Pro Pyhäjärvi -liikettä hätistellään esiin, huomasin Suomi24 -keskustelupalstalta. Pro -liike syntyi spontaanisti puolustamaan kuntademokratiaa vaatimalla kansanäänestyksen suorittamista tärkeässä - ehkä pitäjän historian tärkeimmässä - asiassa ja tuloksena oli se mikä oli, sylky suoraan naamaan. Jos oikein muistan, vuosikymmebiä sitten koiraverosta yritettiin saada kansanäänestystä aikaan, joten perinteitä on. En ole huomannut että Pro -liikettä olisi millään tavoin noteerattu päättäjien toimesta, vaikka Prolla olisi valmiita ja pitkälle mietittyjä ehdotuksia monessa asiassa. En tosin ole huomannut että päättäjät olisivat millään tavoin ottaneet yhteyttä paikkakunnan yrittäjiin, joilla myös on paljon asioita annettavana.Päättävä luokka on valinnut bresneviläisen pysähtyneen ajan esikuvakseen ja pysyttelevät siinä tiukasti linjassa, kuin kuollut kala maitipuoli ylös päin. Jippii.
Ensi vaaleihin on pyöreästi puoli vuotta. Jospa siihen saakka sinnittelisi. Sillä siivoamista täällä tarvitaan, perusteellista siivoamista. Jo riittää!
Ulkona on nyt täysi pimeys, kello on jotakin yksitoista. Päästän koiran ulos pihalle, istun ulkoeteisen pehmustettuun tuoliin ja alan seuloa elämäni tuhkakasoja. Tämä lämmin yö, lehtien kahina ja maan voimakas tuoksu on sille ihan oikea ajoitus. Eipä silti että tässä yksinäisyydessä olisi valittamista, ei toki. Voi olla niin itsekäs sika kuin pystyy, keittää vaikkapa neljänä peräkkäisenä päivänä riisipuuroa eikä kukaan tule valittamaan yksitoikkoisesta ruokavaliosta. Tai voi lukea aamukolmeen romaania ja jos sen jälkeen iskee oluenpiru kimppuun, voi vapaasti hakea jääkaapista mäyräkoiran vuoteen viereen. Neljä tyttöä ovat maailmalla, kuka missäkin. Käyvät silloin tällöin katsomassa, Kaipaan heitä. Ilman lapsiani minulla olisi tosiaan pelkkää tuhkaa käsissä.
Kyllä se tästä.

Tekniikan ihmelapsi

Lauantaiyönä heräsin salamaniskuun:välähti ja samaan syssyyn ukkonen mylvi päällä. Siinä sitten unenpöpperössä kokeilin mitä laitteita toimii ja mitä ei: televisio oli ookoo mutta tietokone oli antanut henkensä sähkötekniikan jumalille. Modeemi, mikä sen tarkoitus lieneekään, oli tulikuuma ja haisi sähköpalolle. Joten töpseleitä irti ja modeemi sinkkisankkoon kaiken varalta.
Sain tänään, keskiviikkona, siihen uuden osan ja sitten ei kun asentamaan. Olen täysi tumpelo kaikessa mikä liittyy tekniikkaan ja jotenkin sormet jäykistyvät kimpuksi porkkanoita, kun pitää asentaa jos johonkin reikään ja väliin piuhoja. Muutenkin tietokoneen taus oli jo ennestään tiukkaan nippuun sotkeutuneita johtoja - laskin niitä yhteensä kuusitoista - joitten tehtävää tai tarkoitusta en tiedä enkä haluakaan tietää. Uuden modeemin johdotus ei ollut samaa kuin entisen, mutta koska sieltä aina löytyi jokin uusi kolo piuhalle, asensin, kokeilin, kirosin ja kokeilin uudelleen. Ja katso: minusta on tullut tekniikan ihmelapsi ja kone alkoi toimia! Lisäksi minulla on nyt säkillinen tuoreita ilmaisuja ja ennenkuulemattomia kirosanoja vastaisen varalle.
Sadan metrin päässä oleva pirullariivattu kirkko on maamerkki, joka herättää aina ukonilmassa kiinnostusta. Ei ole sellaista ukonilmaa etteikö se kävisi kurkistamassa kirkontornia ja kurittamassa sitä. Yhtenäkin myöhäsyksynä, kauan sen jälkeen kun ukonilmat olivat ohi siltä syksyltä, yksi ainoa salama ja jyrähdys kävi muistuttamasta itsestään ja särki sähkölaitteita. Ennen kuin siirryin kokonaan matkapuhelimen käyttöön, salama nitisti vähintään yhden lankapuhelimen kesässä, ja se alkoi käydä hermoille.
Mutta nyt on kaikki siis kunnossa. Ei ehtinyt edes tulla vieroitusoireita tietokoneettomuudesta. Kummallista: vielä puolitoista vuotta sitten en osannut panna edes tuota rakkinetta käyntiin ja olin lasteni hyväntahtoisen pilkan kohteena. Fossiilikin näköjään oppii jotakin pakon edessä.
Olen viimeiset päivät istuskellut ulkoeteisessä tekemättä mitään muuta kuin lueskellut kirjoja ja nauttinut laiskuudestani. Sain lievän ruokamyrkytyksen - oma huolimattomuus - ja se tuotti varpusparven vatsaani. Ulkoeteisestä on puolikymmentä askelta vessaan lähteen päälle, ja kun hommaa joutui hoitamaan neljä kertaa tunnissa täyspäiväisesti, siinä riitti hommaa niin ettei tarvinnut ajatellakaan töihin menoa. Kaksi kirjaa ja yksi viiden kilon mansikkalaatikollinen myöhäkesän erikoismakeita mansikoita - pitihän vatsaa täyttää jollakin että istuntoihin riitti aihetta - on toisaalta ihan mukava yhdistelmä. Onneksi tänään on päivä uusi ja lintuparvi häipynyt.
Vaikka ruoka ei maistunut niin tulipahan sitäkin ajateltua ja haaveiltua. Nimittäin kylmäsavustetuotteita: ihanaa sitkeää suolaista kylmäsavusikaa eri muodoissaan, jota saa erikoisesti Saksasta. Raksuvakuorisia Jägerwurstmakkaroita. Kymmenillä eri tavoilla savustettuja pieniä paistipaloja. Raakakypsytettyjä sisäfileitä silavapäällysteessä. Rullalle käärittyjä ja kylmäsavustettuja hanhenrintapaloja. Valkohomeisia metwursteja. Nami! Jo pelkästään näitten asioitten perässä kannattaa käydä Saksassa. Eivätkä ole edes hinnalla pilattuja, sillä Saksassa, päin vastoin kuin Suomessa, kilpailu toimii ja hinnat ovat asiallisia. Paitsi oluessa ja viineissä, joissa hinnat ovat naurettavia: kun ostaa korillisen hyvää saksalaista valkoviiniä, hinta on suomalaishintoihin nähden liki ilmainen. Tuntuu siltä että perään vielä heitellään rahaa, kun kaupasta lähtee.
Neljän päivän paastoaminen näyttää tekevän nälkäiseksi, huomaan. Onneksi minulla on tätä materiaalia riittämiin kuin rasvahäntälampaalla, eikä muutama paastopäivä tee lovea mihinkään.
Seuraavaksi odottelen saunapalvattuja lampaita, joilla täytän pakastimen talvea varten. Niitten pitäisi saapua jossakin syyskuun alkupuolella ja joita sitten talvipakkasilla voi kalvaa naama rasvasta kiiltäen ja luita koiralle viskoen. Se on onnea se!

Matkalla

Aamulla puoli seitsemän matkaan. Koira on innoissaan: se rakastaa automatkoja ja on innokas tulemaan mukaan. Tiedossa on täysi päivä, ajoa siksakkia pitkin ja poikin Suomea, aurinko paahtoi pilvettömältä taivaalta ja kaiken aikaa ajoa vasten aurinkoa.
Siinä jäi paljon mietittävää.
Aiheita kyllä riitti.
Niin kuin naisen rinnat.
Katsoin nimittäin televisiosta ohjelmaa, jossa meksikolaissyntyinen nainen oli täyttänyt rintansa maailman suurimmiksi ja päässyt siten Guinnessin ennätysten kirjaan. Muistaakseni eri operaatioita oli ollut yli kahdeksankymmentä, ja sen mukainen oli lopputuloskin. Koska en katsonut ohjelmaa alusta pitäen, ei minulla ollut käsitystä millaiset tissinlutrakkeet olivat olleet ennen silikonilla täyttämistä, mutta lopputulos oli näyttävä: kuin kaksi isoa ilmapalloa viimeisiin saakka puhallettuina, kovina ja liikkumattomina. Saattoi olla - ja varmasti olikin - että nainen itse piti itseään täydellisenä, varsinkin kun silikonikäsittelyä oli jatkettu huuliin ja muuallekin, mutta ainakin minä sain siitä syyn hysteerisen naurunpurkaukseen. Anteeksi vain.
Sillä luomu on aina luomua, tässäkin asiassa.
Saattaa tietysti naisen itsetunnon kannalta hyväksi käyttää kohtuullisesti implantteja, jos rinnasta on tullut luppakoirankorva. Silloin lopputulos on ihan ookoo, mutta televisiossa näytetty täytetty hirvitys on taatusti vaatinut kottikärryllisen implantteja.
Toinen mieleen painunut katsominen alalta oli kaksiosainen bordellikuvaus. Siinä amerikkalainen bordelli esitteli taitojaan ja työmenetelmiään ja mikä merkillisintä, asiakkaat olivat kuvauksessa innolla mukana. Ilmeisesti siellä on eri kulttuuri kuin Euroopassa, sillä luulisi bordellin asiakkaan jotenkin kaihtavan julkisuutta. Mutta ei: siellä suorastaan ylvästeltiin viidentoista minuutin kuuluisuudella.
Näitä mietin ja ajelin rauhallista tahtia lähelle Mikkeliä ja siitä uusi suunta kohti Tamperetta.
Kalevassa oli jatkojuttu, jossa toimittaja oli tehnyt minusta muotokuvaa. Siinä käsiteltiin myös pakinointia. Toimittaja oli kaivanut Pyhäjärven Sanomien kannan asiaan ja se hämmästytti minua. Ilmeisesti lehti oli , kirjoituksen mukaan, jo pitemmän aikaa miettinyt potkuja, ja kun siihen sitten tuli kuin jumala taivaasta kaupungin parivaljakon uhkavaatimus päälle, homma hoidettiin hyvässä yhteisymmärryksessä loppuun saakka. Jos näin oli, mikäpä siinä. Ääni on Jaakopin ääni mutta kädet ovat toimituksen karvaiset jalat.
Olkoon.
Tuli mieleen yhden englantilaisen poliitikon miete, jossa mies ilmoitti mielipiteensä vihaamalleen toimittajalle, jotenkin näin: Inhoan kirjoituksiasi mutta olen valmis taistelemaan loppuun saakka, että saisit kirjoittaa vapaasti. Siinä oli sananvapaudesta hieno mietelmä.
Sillä sananvapaus on kirjattu myös Suomen perustuslakiin. Ja sananvapaudelle osaa antaa arvoa vasta sen jälkeen, kun sen on menettänyt.
On näköjään turha yrittää kysyä yhtään mitään kunnan päättäjiltä: eivät vastaa, eivät sen paremmin minun kuin muittenkaan kysymyksiin. Näitä kysymyksiä kun on tullut lukuisia esiin esimerkiksi Suomi24 -palstalla, mutta hiljaisuus, täydellinen hiljaisuus on vastauksena.
Ovatko herrat hallinnossa niin korkeissa sfääreissä, ettei rupukansan ääni enää kuulu? Tulee taas kerran mieleen heidän käyttämänsä sanat ' typerä' ja 'idiootti,' kun he puhuvat kuntalaisista.
Rupesi ärsyttämään ja väsymys huuhtoutui pois.
Lohjalla eksyin sitten, kun minulla ei ollut kunnon karttaa mukana ja siellä ei viitoitus toimi. Suunnistin kohti Siuntiota, josta kuulemma pääsi perille, mutta en koskaan löytänyt Siuntiota. Sen sijaan olin yhtäkkiä oikeassa paikassa, ihme oli tapahtunut, ihme. Lähdin paluumatkalle kahdeksan jälkeen, ajoin liki pysähtymättä pimenevässä illassa ja yössä, koira piti hereillä kerjäämällä silittelyjä ja taputuksia, ja kahdenkymmenen tunnin ja tuhannenkahdensadan kilometrin ajon jälkeen olin kotipihassa.
Matkustaminen avartaa.

Disaineria

Televisiossa esitetään ohjelmaa, jossa normaali suomalaismies löksöttävine housuineen ja ryppyisine paitoineen muutetaan hienohelmaksi muutamien alan asiantuntijoitten, ilmeisesti miespuolisten alan ihmisten toimesta. Kyse on jonkinlaisesta initiaatiomenosta, jossa lopputulos on sitten kaikkien ihasteltavana.
On se niin sööttiä, niin sööttiä. Käsilaukku vain puuttuu.
Itse asiassa minun piti puhua miesten käsilaukuista.
Nykyinen miehen käsilaukku kun tuppaa olemaan vyötäisille vedetty musta tavarapussi, joka sisältää kännykän, riittävästi rahaa istua kaljalla terassilla ja jotakin satunnaista tilpehööriä.Entinen ja huonoksi havaittu tapa oli perstaskusta puolittain esillä oleva lompakko, joka tippui yleensä huomaamatta terassin lattialle. Nyt nämä tyylin taiturit esittävät, että miehille pitää suunnitella oma käsilaukku. Ihan tyylin takia.
Siinä on vaikeaakin vaikeampi tehtävä, pelkään.
Jos kyseessä olisi naisten malli, se olisi helppoa kuin mikä. Otetaan kasa nahkaa ja kursitaan siitä myssykkä ja isketään kylkeen isolla Prada tai mitä niitä suuria merkkejä onkaan, pannaan hinta jolla saisi uuden pikkuauton ja vot: laukku on huippumuotia ja myy kuin häkää.
Miehen käsilaukun tulee olla tilava ja muistuttaa joko asiapullosalkkua tai työkalupakkia. Värit hillityn musta, harmaa tai tummaa ruskeaa. Ei koristeita, kromia voi olla jonkin verran hillittynä mukana. Tukeva kahvaosa.
Itse asiassa meillä on jo koeteltu malli kyseisestä käsilaukusta. Mäyris, tusinan verran kaljaa pahvipakkauksessa kuuluu miehen kuin miehen vakiovarustuksiin näin kesällä, eikä kukaan kiinnitä laukkuun mitään huomiota. Kun käsilaukun suunnittelee lähtökohtanaan mäyräkoira, asia menee läpi ja näin miehetkin hyväksytään käsilaukun kantajiksi.
Idea on vapaasti kopioitavissa.
Käyn seuraamassa Suomi24 -keskustelupalstaa mielenkiinnon vuoksi. Jostakin syystä Pyhäjärvelle ei ole omaa osastoa,vaikka Yleistä Pohjanmaalta -palstan enemmistö on pyhäjärvisten kirjoittamaa. Teksti on monesti perin raivokasta ja turhautunutta. Turhautuneisuus purkautuu paikallispoliitikkoihin, joilta vaaditaan vastauksia - turhaan - ja vaaditaan eroa viroistaan. Nuorison käyttäytymistä arvostellaan, Pyhäsalmen keskustan roskaista olemusta ja ankeaa ilmettä arvostellaan, mutta suurimman tilan vie sättiminen, jonka kohteena ovat kaupungin vt. johtaja, johtavia virkamiehiä, valtuuston ja erityisesti hallituksen jäsenet, paikallissanomat, paikkakunnan tulevaisuus ja muu vastaava. Nimeltä mainiten pyydetään vastauksia kysymyksiin, ja yhtä kaikki turhaan: kukaan nimetyistä ei ole vastannut yhtään kertaa tavullakaan. Olen itsekin osallistunut pari - kolme kertaa, tosin omalla nimelläni, ja pari kertaa nimimerkillä keskustelun kulkuun. Ihan mielenkiintoinen palsta ja näyttää pyhäjärvisistä sen normaaliin elämään liittyvän puolen, joka tahtoo jäädä juhlapuheitten alle.
Sitten jankutusta.
Missä viipyy elinkeinoelämän uudistaminen Pyhäjärvellä? Missä viipyy esimerkiksi kokous, johon kerääntyvät niin päättäjät kuin pyhäjärviset yrittäjät keskustelemaan, suunnittelemaan ja tekemään tulevaisuutta? Luulisi kokousten olevan tuttua valtuutetuille, jotka ovat pitkin kevättä kokoustelleet yli kahdeksankymmentä kertaa tyhjän panttina kuntaliitosasiassa. Siitä tulikin mieleeni: kysyttiin paljonko tämä kokousrumba tuli maksamaan kaupungille? Ei taatusti ollut ilmaista huvia - kertokaa,virkamiehet! Kun maksetaan ensiksi kokouspalkkiot, sitten matkakorvaukset, menot muut, syntyy taatusti sievoinen summa.Riittääkö 80.000 euroa Kankkulan kaivoon? Missä vaiheessa on elinkeinohommassa virtaviivaistaminen? Se ettei joku virkamies pysty hautomaan uusien yrittäjien papereita viikko- ja kuukausikaupalla ja odota, että yrittäjä kyllästyy ja lähtee etsimään paikkaa muualta. Tämä kun tuntuu olevan paikkakunnan tapa.
Valtuustolla ja hallituksella on vielä kahdeksan kuukautta aikaa hoidella asioita. Pelkäänpä ettei homma ole nyt niin helppoa kuin ennen, jolloin kuunneltiin yhden äänen ylivaltaa ja mentiin nöyrästi perässä. En usko että tämä loppuaika on mitenkään hedelmällistä aikaa. Pikemmin tyhjäkäyntiä ja odottelua, pysähtyneisyyden aikaa. Pro -liikkeen aiheuttama kuohunta laskeutuu, kaikki positiivinen menettää hiljalleen makunsa, odotetaan uuden valtuuston kokoonpanoa apaattisina. Katsokaa vain tarkasti!
Päättäjät: mitä pahaa pyhäjärviset ovat tehneet kun heitä rangaistaan?
Niinpä.
Paljon on kysymyksiä mutta vähän on vastauksia.