Tekniikan ihmelapsi

Lauantaiyönä heräsin salamaniskuun:välähti ja samaan syssyyn ukkonen mylvi päällä. Siinä sitten unenpöpperössä kokeilin mitä laitteita toimii ja mitä ei: televisio oli ookoo mutta tietokone oli antanut henkensä sähkötekniikan jumalille. Modeemi, mikä sen tarkoitus lieneekään, oli tulikuuma ja haisi sähköpalolle. Joten töpseleitä irti ja modeemi sinkkisankkoon kaiken varalta.
Sain tänään, keskiviikkona, siihen uuden osan ja sitten ei kun asentamaan. Olen täysi tumpelo kaikessa mikä liittyy tekniikkaan ja jotenkin sormet jäykistyvät kimpuksi porkkanoita, kun pitää asentaa jos johonkin reikään ja väliin piuhoja. Muutenkin tietokoneen taus oli jo ennestään tiukkaan nippuun sotkeutuneita johtoja - laskin niitä yhteensä kuusitoista - joitten tehtävää tai tarkoitusta en tiedä enkä haluakaan tietää. Uuden modeemin johdotus ei ollut samaa kuin entisen, mutta koska sieltä aina löytyi jokin uusi kolo piuhalle, asensin, kokeilin, kirosin ja kokeilin uudelleen. Ja katso: minusta on tullut tekniikan ihmelapsi ja kone alkoi toimia! Lisäksi minulla on nyt säkillinen tuoreita ilmaisuja ja ennenkuulemattomia kirosanoja vastaisen varalle.
Sadan metrin päässä oleva pirullariivattu kirkko on maamerkki, joka herättää aina ukonilmassa kiinnostusta. Ei ole sellaista ukonilmaa etteikö se kävisi kurkistamassa kirkontornia ja kurittamassa sitä. Yhtenäkin myöhäsyksynä, kauan sen jälkeen kun ukonilmat olivat ohi siltä syksyltä, yksi ainoa salama ja jyrähdys kävi muistuttamasta itsestään ja särki sähkölaitteita. Ennen kuin siirryin kokonaan matkapuhelimen käyttöön, salama nitisti vähintään yhden lankapuhelimen kesässä, ja se alkoi käydä hermoille.
Mutta nyt on kaikki siis kunnossa. Ei ehtinyt edes tulla vieroitusoireita tietokoneettomuudesta. Kummallista: vielä puolitoista vuotta sitten en osannut panna edes tuota rakkinetta käyntiin ja olin lasteni hyväntahtoisen pilkan kohteena. Fossiilikin näköjään oppii jotakin pakon edessä.
Olen viimeiset päivät istuskellut ulkoeteisessä tekemättä mitään muuta kuin lueskellut kirjoja ja nauttinut laiskuudestani. Sain lievän ruokamyrkytyksen - oma huolimattomuus - ja se tuotti varpusparven vatsaani. Ulkoeteisestä on puolikymmentä askelta vessaan lähteen päälle, ja kun hommaa joutui hoitamaan neljä kertaa tunnissa täyspäiväisesti, siinä riitti hommaa niin ettei tarvinnut ajatellakaan töihin menoa. Kaksi kirjaa ja yksi viiden kilon mansikkalaatikollinen myöhäkesän erikoismakeita mansikoita - pitihän vatsaa täyttää jollakin että istuntoihin riitti aihetta - on toisaalta ihan mukava yhdistelmä. Onneksi tänään on päivä uusi ja lintuparvi häipynyt.
Vaikka ruoka ei maistunut niin tulipahan sitäkin ajateltua ja haaveiltua. Nimittäin kylmäsavustetuotteita: ihanaa sitkeää suolaista kylmäsavusikaa eri muodoissaan, jota saa erikoisesti Saksasta. Raksuvakuorisia Jägerwurstmakkaroita. Kymmenillä eri tavoilla savustettuja pieniä paistipaloja. Raakakypsytettyjä sisäfileitä silavapäällysteessä. Rullalle käärittyjä ja kylmäsavustettuja hanhenrintapaloja. Valkohomeisia metwursteja. Nami! Jo pelkästään näitten asioitten perässä kannattaa käydä Saksassa. Eivätkä ole edes hinnalla pilattuja, sillä Saksassa, päin vastoin kuin Suomessa, kilpailu toimii ja hinnat ovat asiallisia. Paitsi oluessa ja viineissä, joissa hinnat ovat naurettavia: kun ostaa korillisen hyvää saksalaista valkoviiniä, hinta on suomalaishintoihin nähden liki ilmainen. Tuntuu siltä että perään vielä heitellään rahaa, kun kaupasta lähtee.
Neljän päivän paastoaminen näyttää tekevän nälkäiseksi, huomaan. Onneksi minulla on tätä materiaalia riittämiin kuin rasvahäntälampaalla, eikä muutama paastopäivä tee lovea mihinkään.
Seuraavaksi odottelen saunapalvattuja lampaita, joilla täytän pakastimen talvea varten. Niitten pitäisi saapua jossakin syyskuun alkupuolella ja joita sitten talvipakkasilla voi kalvaa naama rasvasta kiiltäen ja luita koiralle viskoen. Se on onnea se!