Juna meni jo

Otsikossa sanottiin se, mitä Haapajärvi ilmoitti Pyhäjärvelle Nivalan kanssa naimakauppoja hieroessaan. Juna meni jo. Hyvä niin.
Mutta.
Huolestuin ja ahdistuin selatessani Suomi24 -keskustelupalstaa. Selänteen mahdollisuus on tuotu uudelleen esiin. Pelottelua tai ei, epäluuloisessa mielentilassani lämmittelykierroksen mahdollisuuskin hirvittää. Erikoisesti nyt, kun on lukenut lehdistä miten hyvin Pyhäjärvellä menee.
Kaikki tämä oli Pro -liikkeen tiedossa jo keväällä, mutta kukaan päättäjistä, niitä kymmentä siunattua valtuutettua lukuunottamatta, eivät joko uskoneet tai heidät oli karjuttu kuuliaiseksi toistamaan mantraa että huonosti menee, huonosti menee. Ja kun tilastot oli tehty niin että huonosti menee ja ensi vuosi se vasta on huono vuosi, ellei sitten luovuteta Pyhäjärveä Haapajärven alusmaaksi ja maksajaksi. Jotenkin on nolo olo ja hävettää.
Turha tässä on toisaalta kysyä mitään kun tietää,ettei päättäjiltä saa vastauksia. Että esimerkiksi kysymys onko Selänteen kuntaliitos otettu naftaliinista esiin ja ovatko jotkut tahot yhä salaa tekemässä liitosasiaa. Selvä vastaus riittää: joko ON tai EI OLE. Mahtaa tulla tähän vastauksia!
Jippikaijei ja sitä rataa.
Tämä kunnallisasioista.
Olen miettinyt usein sitä, että tavallinen kansalainen joutuu maksamaan varkaille jonkinlaista suojelurahaa, halusi tai ei. On varkausvakuutuksia niin kotiin kuin autoon. Autovarkaat nostavat vakuutusmaksujen summia. Myymälävarkaat vievät jonkin prosentin kaupan tavaroista, jotka sitten maksatetaan asiakkailla korotetuilla hinnoilla.Oviin joutuu laittamaan erilaisia lukkoja varkaitten varalta. Polkupyöriä viedään oli ne lukossa tai ei, ja vain järeä ja kallis lukko estää varkauden. Autoihin, pyöriin ja vastaaviin joutuu kaiverruttamaan varkauksien varalta tunnustietoja. ja niin edelleen.
Eikä tuomiot, silloin kun joku varas jää kiinni, päätä huimaa. Jo nimike 'varas' on poistettu, ehkä sen vuoksi että varas saa nimikkeestä pipin mieleensä. Käytetään peitenimikkeitä kuten omaisuuden laiton haltuunotto tai vastaavaa. Ja vaikka varas on ammattilainen ja kuljettaa mukanaan tinapaperilla vuorattua reppua johon sullottu varastettu vaate ei hälytä, hän saa ehdollista kerran toisensa jälkeen. Ja jos käy vielä niin onnellisesti, että autoilija jättää muistamattomuuttaan avaimet autoon, varas voi puolustautua sanomalla että häntä houkuteltiin rikokseen.
Oikein iso varas vie esimerkiksi miljoonan pankkiryöstössä. Hän saa siitä kuuden vuoden tuomion, josta istuu kaksi vuotta. Sen jälkeen varas tulee hyvin toimeen, mikäli on osannut kätkeä rahat varmaan piiloon. Mikään tuomioistuin ei häntä saa kiikkiin, korvauksia ei tule ja pari vuotta linnassa, pyh, mitä siitä. Sehän tekee puoli milliä verotonta tuloa vuodessa, kyllä kannattaa.
Mitäs jos tuomari julistaisikin, että kuusi vuotta linnaa ja istut linnassa senkin jälkeen niin pitkään, kunnes saat palautettua rahat. Piste.
On se hyvä ettei minulla ole tuomiovaltaa. Kävisi muutamille rikollisille ohraisesti.
Rikollisista vielä.
Jokelan ampumistapaus on poikimassa ehdotuksia metallinpaljastajista, verkkoaidoista ja koulupoliiseista. Älkää. Jokela on yksityistapaus, jota ei pidä yleistää. Kyseessä on ensimmäinen tämäntyyppinen tapaus koko Suomen kouluhistoriassa eikä yksityistapauksen vuoksi kannata nostattaa hysteriaa. Ihan samoin kuin Konginkankaan kolari oli yksittäistapaus ja monen yhteensattuman summa, samoin Jokela on omalla kantillaan yksittäistapaus. Ainakin toivon niin vaikka pelkään, että teko saa häiriintyneiltä ja julkisuushakuisilta vastakaikua ja matkimista. Näinhän tapahtuu nuorten itsemurhien jatkossa, jossa yksi surullinen teko saa seuraajia.
Suomessa aseita on asukaslukuun suhteutettuna neljänneksi eniten maailmassa. Siitä huolimatta asein tehdyt tapot ja murhat ovat harvinaisia verrattuna esimerkiksi Yhdysvaltoihin, jossa aseen käyttö on joissakin osavaltioissa niin löysää, että ampuminen tehdään oikeutetuksi jos tuntee itsensä uhatuksi.
Sen sijaan että tehdään ylilyöntejä koulualueen suojelemiseksi, kannatan koulukiusaamisen ottamista yhä uudelleen esiin. Koulukiusaamista on yhä, joka taholla, ja siihen pitää puuttua kovin ottein. Koulukiusattuja on paljon ja paljon myös jää huomaamatta. Muistuu mieleen tapaus Ruotsista, missä yksi tuttu oli opettajana. Kun normaaleilla kielloilla ja seuraamisella ei ollut vaikutusta, koulukiusaaja otettiin aina välitunneiksi opettajainhuoneen yhteyteen arestiin.
Olin aikoinani koulukiusattu. Kun vuosikymmen sitten tapasin sattumalta pahimman kiusaajani kotipihallani, minuun iski ensimmäiseksi ajatus että käyn hakemassa haulikon ja suolaan tämän siihen seurauksista välittämättä. Hyvä etten tehnyt niin. Istuttiin kahville ja tarinoitiin lapsuudesta ja oli ihan mukavaa tavata vanha tuttu vuosikymmenten jälkeen.

Sairasta

Lentomatkat ovat minulle yhtä tuskaa. Ei riitä että pelkään muutenkin lentämistä - minusta on luonnonlakien vastaista että satoja tonneja painava kone räpyttelee ilmaan - mutta kymmenen tunnin lento paineistetussa tilassa aiheuttaa näköjään muutakin. Yskä on muuttunut nyt repiväksi, ei anna nukkua muuten kuin istuma-asennossa eikä mikään troppi auta. Terveyskeskuksessa pitäisi käydä, mutta ei saa aikaan.
Caracasin olen tietoisesti päättänyt jättää väliin. Oli siellä sitten millainen näyttelypaikka tahansa ja maksettiin matka ja oleskelu, Venezuela saa jäädä. En pysty tässä kunnossa pystyttämään näyttelyä saati sitten matkustamaan: perillä joutuisin kuitenkin makaamaan puolikymmentä päivää toisten ristinä eikä se paljon nosta mieltä. Olkoon. Pidän joulunäyttelyn Pyhäsalmessa Jääskeläisen liikehuoneistossa K-kauppaa vastapäätä joulukuun ajan ja leyhyttelen palmunlehdellä mielikuvitustani.
Muutamassa viikossa avioliitto Haapajärven ja Nivalan kanssa kariutui erimielisyyksiin. haapajärviset huomasivat mikä asema heille oli varattu liitossa: Karvoskylän takainen hiipuva lähiö, josta kaikki voima ja elämä imettäisiin Nivalaan. Siis täsmälleen sama mitä Haapajärvi suunnitteli aikanaan Pyhäjärven kohtaloksi pyhäjärvisten poliitikkojen suosiollisella avustuksella.
Haapajärven taloudellinen kurimus on herättänyt jopa kaupunginjohtaja Veteläisen parahtamaan asiasta lehdessä. Kaupunki on konkurssitilassa taloudessaan ja tarvitsee kipeästi valtion porkkanarahaa ja sivulta maksajaa, joka helpottaisi tilannetta. Tämä on merkillinen tausta kuntaliittymän pohjaksi, jota suunniteltiin. Jos liike-elämässä joku olisi suunnitellut vastaavaa fuusiota yhtä kevein eväin, hänet olisi irtisanottu välittömästi.
Sillä pakko kuntaliitoksen hakijoitten oli tietää tosiasiat ja se, missä kantimissa Haapajärvi oli. Elleivät tienneet, kyseessä on todella huu-haa -liike ja panee epäilemään yhä enemmän, millä perusteilla kuntaliitosta yritettiin toteuttaa ja keitten eduksi. Ainakaan pyhäjärvisten eduksi se ei ollut pätkääkään.
Yhä oudommaksi tilanteen tekee se, että vielä puoli vuotta taaksepäin väänneltiin käsiä surkeina ja surkuteltiin Pyhäjärven taloudellista tilaa ja -tulevaisuutta. Uhattiin, että veroäyriä joudutaan nostamaan kaksi,jopa kolme prosenttiyksikköä eli Suomen kalleimmaksi, ellei kuntaliitokseen mennä. Tarkoitushakuisesti oltiin tilastojen kimpussa ja saatu tulos näyttämään katastrofilta. Kuitenkin nyt, puoli vuotta kaiken sekoilun jälkeen Pyhäjärven talous on terve, rahaa on niin ettei paskalle taivu, veroäyriä ei tarvitse nostaa nyt eikä tulevana vuotena ja rahaa on tulossa ryöppyämällä. Syömävelka pienenee nollaan muutamassa vuodessa, työttömyys on pudonnut todella tuntuvasti ja Pyhäjärvellä on uusi kaupunginjohtaja. Eikä näihin tilastoihin ole vielä laskettu ABC -keskusta, josta odotetaan varsinaista verotulojen aarretta.
Vielä vuosi vanhaa valtuustovaltaa. Vuosi on pitkä aika ja siihen sopii jos jotakin pelottavaa ja uhkaa. Omat epäluuloni ovat edelleen vakaat: valtuusto pystyy ja ilmeisesti myös haluaa hävittää paikkakunnan pois Suomen kartalta, kävi miten kävi.
Tähän kun on nyt ainutkertainen tilaisuus ja nykyvaltuuston viimeinen mahdollisuus vallankäyttöön.
Sillä ensi valtuustossa istuvat kokonaan toiset ihmiset. Taatusti. Ja se on hyvä asia se.

Kahden viikon vierailu

Terveisiä kaikille jotka pikku-Leenan tuntevat, tyttäreni Kanadassa. Otin nuorimman tyttäreni mukaan mörönsyötiksi ja huolehtimaan hyvinvoinnistani ja puhumaan eri lentoasemilla virkailijoita pyörryksiin ja niin sitten lähdettiin marraskuun ensimmäisenä aamuna Helsinki-Vantaan lentoasemalta kohti Amsterdamia ja siitä jatkoyhteytenä Montrealiin. Paitsi että tein alussa kardinaalivirheen: olin täysin varma lähdön olevan kello kahdeksan ja ajoitin tuloni kentälle sen mukaisesti. Onneksi tarkistin lentoasemalle tullessani ajan: kuusi viisitoista. Ehdimme kuin ehdimmekin koneeseen vaikka hilkulla se oli. Vanhuus ja Alzheimer on voittamaton yhdistelmä.
Yhtä asiaa en ymmärrä matkatavaroitten rahtauksessa.
Lähtöselvitykseen vyöryy yleensä naispuolinen matkustaja neljän valtavan matkalaukun kanssa. Tämän lisäksi hän kuljettaa lentokoneeseen puolikymmentä käsimatkatavaraa, suunnilleen kottikärryllisen verran, ja niitten kuljettaminen koneen ahtaissa tiloissa aiheuttaa ärtymystä, samoin niitten ahtaaminen hattuhyllyille.
Itse olen tottunut siihen että romppeeni mahtuu muovikassiin. Miksi hitossa pitää kodista ottaa mukaan kaikki irti saatava tapeteista ja alasimesta lähtien, kun niitä ei kuitenkaan tarvita eikä käytetä kertaakaan loman aikana?
Kuuden tunnin odotus Schipolin jättisuuressa lentoasemassa palkittiin kahdeksan tunnin lennolla Trudeaun mielipuoliselle lentoasemalle Kanadaan ja siellä Leenan tapaamiseen - sylini oli jo tuskastunut halausten puutteesta- ja sitten matkatavaroitten rahtaus autoon ja ensimmäinen käynti Tim Hortonsin kahvilaketjuun juomaan eri tavalla maustettua jääteetä, asia josta Paula oli haaveillut muutaman vuoden ajan Suomessa. Siskosten pulputus alkoi ja oli yhtämittaista kaksi viikkoa. Sitä kikatusta, kertomista, kuiskuttelua ja vertailua riitti aamuyöhön saakka ja usein heräsin kolmen - neljän seutuun siihen, kun tytöt purskahtivat isoon nauruun jostakin lapsuudenmuistosta. Ja se shoppaaminen: viisi tuntia liki päivittäin etsittiin Paulalle talvitakkia kymmenistä ja taas kymmenistä vaatetusliikkeistä. lopulta löytyi ja se oli sitten täydellinen.
Oma kuntoni oli huono. Epäilen että lento sardiiniasennossa aiheutti sirotteita veritulpasta keuhkoihin, tunne ainakin oli sama kuin vuosia aiemmin. Otin varovasti ja lepäilin pääasiassa sohvalla maaten ja katsellen televisiota. Televisio-ohjelmat olivat lähinnä mainoksia. Jokin suosittu elokuva saattaa sisältää puolet mainosaikaa ja se harmittaa. Urheilukanavia oli neljä siinä paketissa mikä oli hankittu ohjelmistoksi ja ne sisälsivät lähinnä amerikkalaisia lajeja. Jääkiekko oli tietysti numero ykkösenä ja Montrealin suomalaispelaaja Saku Koivu on todella paikallinen suuruus, jota ylistetään syystäkin. Sitten on amerikkalainen jalkapallo: joukko topattuja idiootteja paiskautuu palloa kuljettavan vastustajan päälle ja ihme on ellei alimmaksi joutunut miesparka söisi loppuikänsä lettuja ja kampeloita. Wrestling on teatteripainia, jossa ihmisten reaktiot haetaan esiin näytellyillä julmisteluilla, oudoilla esiintymisasuilla ja ja todella, todella typerällä paininäyttelyllä. Eikä ovaaliradoilla tapahtuva autokisa paljon jää wrestlingistä. Autoja ahdetaan niin ettei radalle juuri enempää sovi ja sitten kierretään rataa myötäpäivään. Yhtä mielenkiintoista kuin katselisi maalin kuivumista. Mielenkiintoista ohjelmaa tuli kun katselin televisiosaarnaajaa tosi hurmostilassaan. Siinä piru sai kyytiä ja vähän väliä
pastori muistutti katsojia lahjoittamaan rahaa ruudussa näkyvälle tilille sielunsa pelastamiseksi. Joku näistä lukuisista uskonkauppiaista oli jäänyt kiinni kolehtirahojen kiinnittämisestä RollsRoyceen ja siinä mies sitten selitteli haastattelijoitten kysymyksiin. Suomikin oli kaksi päivää pääuutinen niin USA:ssa kuin Kanadassakin, ensiksi ampumistapauksena ja sitten nettiyhteyksinä muihin samantyylisiin nuoriin. Oprah sai kyytiä pääuutisena. Tämä rikas ohjelman vetäjä lahjoitti Etelä-Afrikkaan koulun ja rahoitti sitä. Koulussa tapahtui sitten jotakin seksijuttua ja niin amerikkalainen media hyökkäsi joukolla Oprahin kimppuun, niin kuin naisparka olisi ollut tapauksesta jotenkin vastuussa. Ja O.J. Simpson oli jälleen uutistapeeteilla ja tuomiota luvattiin lähtöpäiväksi.
Tein ruokaa elämiseni eteen, ankanrintaa, spesiaalikalakeittoa, kaalikääryleitä ja potenssipataa.Komento tosin ei ollut muuttunut vuoden takaisesta: ankka oli paistettava muille kovaksi käppyräksi, joka ei maistut millekään ja jota pystyi käyttämään purukumina seuraavan viikon ajan. Itse söin ihanaa punalihaista ankkaa rasvahunnussaan, täydellistä ja niin hyvää ettei sitä sanotuksi saa ja katselin kun muut yrittivät irroittaa syömäkelpoista vasaralla ja taltalla. Kiinalaisessa käytiin, useammankin kerran. En ole ennen uskonut että vartaassa grillattuihin jättikatkarapuihin kyllästyisi vähässä kummassa, mutta syötyäni niitä itseni niin kiiliäiseksi ettei sisään olisi sopinut enää pikkusormen kokoista makupalaakaan laskin vartaat: 75 kpl, ja joka puutikussa oli kaksi jättikatkarapua.
Lapsenlapset olivat juuri niin ihastuttavia kuin vuosi sitten viimeksi nähdessäni. Olivat yhtä iloa,halausta ja ranskan raksutusta täynnä - Montreal kuuluu ranskankieliseen alueeseen Kanadassa ja siellä kielitaisto on kokonaan eri tasolla kuin vaikka rannikkohurrien kielitaistelu Suomessa. Keskustelu vanhempien kanssa käydään englanniksi ja suomen muutamat kielirakenteet vaikuttavat pikkuhiljaa rapautuvan Leenan puheessa.
Kaksi viikkoa hujahti hetkessä ohi. Masennuin surun valtaan viimeisinä päivinä. Tieto siitä että tyttöä näkisi seuraavan kerran vasta ehkä vuoden päästä oli ja on edelleen tuskallinen. Jäähyväiset Trudeaun kentällä olivat raastavat.
Ja nyt, kun ollaan perjantaiaamuyössä, naputan tätä pakinaa tietokoneelle ja etsin tarkoitusta tälle tyhjyydelle mikä mielessäni vallitsee.