lauantai 22. syyskuuta 2007

Mietteitä

Muutama päivä sitten HS:ssa oli artikkeli hirvivahingoista. Todettiin että hirvien aiheuttamien kolareitten korvauksiin uppoaa rahaa tuplaten mitä hirvien kaatamisista saatavien lihojen arvo on. Lisänä tulevat hirvien aiheuttamat taimikkovahingot. Pahimmillaan hirvet syövät kolmanneksen istutetuista taimista ja aiheuttavat näin jumalattoman ison vahingon Suomen metsäteollisuudelle ja puunomistajille.
Hirvi on iso, ruma, syöpäläisten peitossa oleva monisatakiloinen ruho täynnä luontaista typeryyttä, joka pakottaa ne tunkemaan vaahto suussa ja silmät pullollaan tielle autojen eteen. Lisäksi se on niin kummallisen suojaväritetty, ettei sitä edes huomaa tien vieressä. Vasta sitten kun se loikkaa eteen sen huomaa, ja huomaa usein liian myöhään.
Vihaan hirviä. Jos hirviä ei olisi, ei olisi hirvikärpäsiäkään.
Inhoan myös taljoja ja sarvia mökkien seinillä ja olohuoneen koristeena. Talja karistelee koitten ja muitten elukoitten irroittamia jouhia ja täytetty sarvipää seinällä on perin möhkö esine, joka todistaa vain omistajastaan jotakin. En edes pidä hirvenmetsästystäkään kovin sankarillisena toimenpiteenä.Siinähän ketju piippalakkeihin pukeutuneita ajomiehiä saattohoitaa elukat ampumalavojen luo, jossa elukka saa sitten kuulaa joka taholta. Toisaalta toivon tälle syksylle tarkkoja laukauksia hirvestäjiltä: mitä vähemmän näitä typeriä olioita liikkuu metsissä sitä turvallisempaa on ajaa teillä.
Metsästysseurueitten ja metsästäjien harraste on ihan ok, ei siinä mitään. Pysyypähän ampumaharrastus - noin puolustusvoimien kannalta ajatellen - kunnossa.
Puolassa, joka on monta kertaa Suomea suurempi maa, hirvikanta on rajattu 10.000 elukan määrään ja sijoitettu vain rajatulle alueelle. Suomessa talvikanta on noin 80.000 yksilöä, luultavasti enemmänkin. Järjetöntä touhua!
Tämä hirvistä.
Reissussa ollessani yövyin hotellissa, jossa vuoteen vieressä oli yölamppu. ihan tavallinen tiffany -tyyppinen lamppu, mutta siitä erikoinen etten saanut sitä toimimaan. Siinä ei ollut missään kohtaa nappulaa tai vastaavaa, josta sen olisi saanut päälle, ei sen paremmin varressa kuin johdossakaan. Johto oli seinässä, lamppu viekotteli pöydällä käyttämään sitä, mutta tarvittava tekniikka puuttui. Tarkastin sen moneen kertaan mutta turhaan. Taputin jopa käsiäni yhteen: niitä on kuulemma sellaisiakin lamppuja jotka reagoivat ääneen. Lopulta luovuin. Tekniikka on ihmeellinen asia joka ei sovellu minulle.
Yhtä asiaa ihmettelen oikeudenkäynneissä.
Syytetty pitää huppua päässään oikeusistunnon ajan ja peittää näin kasvonsa yleisöltä ja lehtimiehiltä. Viimeksi tänään Ylöjärven järjettömien murhien tekijöitä vietiin eri tavoin peiteltynä oikeussaliin. Tuntuu oudolta. Joku tuomari voisi ryhdistäytyä ja karjaista roistoille että perkele, istu suorassa ja huppu pois naamalta. Kunnioitusta oikeusistuntoon.
Saisi luultavasti tietosuojavaltuutetun kimppuunsa.
Sote -piirin luomisessa ollaan nyt itää katsomassa, mikäli huhut pitävät paikkansa. Yhteistyö Kiuruveden, Vieremän , Pyhännän ja Iisalmen kanssa luo voimakkaan sote -piirin, josta on syytä neuvotella. Jokainen haluaa itselleen ja läheisilleen parhaan mahdollisen hoidon ja se paras mahdollinen ei ollut Oulainen. Kuopio keskuspaikkana ja Iisalmi siinä välietappina on hyvä ratkaisu. Kuopioon on sitä paitsi muutama kymmenen kilometriä lyhyempi matka kuin Ouluun. Jyväskylää en tunne lainkaan, mutta ainakin itse olen saanut ystävällisen ja nopean hoidon Iisalmessa. Joten pus kii!
En edelleenkään ole kuullut, että kunnallispoliitikot olisivat ottaneet yhteyttä Pyhäjärven yrittäjiin ja sellaisiin tahoihin, joilla on tarjota elinkeinoelämään tietoa ja myönteistä asennetta. Vaikuttaa siltä, että kuntaliitosasian kariutuminen on hidastanut kaiken muunkin. Nyt ollaan vuosi tehty tyhjäkäyntiä, ensiksi kuntaliitosvouhotuksessa ja sitten sote - yhteistyössä.
Mikä mättää?
Pysähtyneisyyden aika näyttää jatkuvat ensi maaliskuulle saakka. Sen jälkeen tulevat vaalit ja niissä putoaa melkoinen joukko 'yhteistyökumppaneita' pois valtuustosta, se on selvää pässinlihaa. Miksipä siis rehkiä? Hoh -hoijaa!

Ei kommentteja: