torstai 4. lokakuuta 2007

Minulla on unelma

Otsikko on suora lainaus Martin Luther Kingin lanseeraamasta ajatuksesta. King onnistui toimessaan ja sai muutettua rotusortopolitiikkaa mieleisekseen, vaikka heitti salamurhaajan toimesta henkensä. Kaatui hyvän asian puolesta, mutta unelma toteutui.
Myös minulla on unelma.
Haluan Pyhäjärvelle muutosta aikaan.
Se tapahtuu ensi kunnallisvaaleissa. Uusi valtuusto ja uusi hallitus on kovan paikan edessä: sen on muutettava Pyhäjärven kurssi sellaiseksi, että tänne on yrittäjän hyvä tulla. Valmiuksia, ei vuosien valituskierrettä, ei byrokraattisia kiemuroita ja esteitä, ei poliitikkojen sekaantumista ja riitelyä asioitten kulussa. Kun yrittäjä tulee kysymään paikkaa, hänelle on se heti valmiina, tervetuloa!
Ettäkö on mahdoton ajatus?
Käsittääkseni se on kiinni vain poliittisista päätöksistä. Jos halutaan, mutkat voidaan suoristaa, byrokratia vähentää pienimpään mahdolliseen ja yrittämisen esteet voidaan poistaa ennakkovalmistelulla. Ja asenteitten muutoksella. Jopa siinä määrin, että huomataan että jokainen työ on yhtä arvokasta.
Jokainen uusi työpaikka lisää paikkakunnan hyvinvointia. Ja jos työpaikkoja tulee paljon, siinä avautuu omille lapsille mahdollisuus jäädä paikkakunnalle. Tämä on minusta monelle tärkeää.
Vaalien jälkeen kannattaa harkita turhien rakenteitten purkamista. En edelleenkään tajua Nihakin tarpeellisuutta ja sen onnellistuttavaa vaikutusta pyhäjärvisille. Sen keskuspaikka on Nivala, joka tunnetusti pitää kiinni omistaan ja joka ei jaa työpaikkoja muille, noin yleisesti ottaen. Nykytilanne Haapajärvi-Nivala -liitoksen jälkeen korostaa Pyhäjärven lapsipuolen asemaa. Tässä ensimmäinen harkittava purku. Tässä uudessa tilanteessa puretaan myös kansalaisopiston etätyöpaikka, kirjaston haapajärvinen hegemonia, reisjärvinen ympäristöetätyö ja vaaditaan monet virastot takaisin Pyhäjärvelle Haapajärveltä sillä perusteella, ettei meillä ole enää sinne intressiä eikä siellä tänne. Ja piru vie lopetetaan lepsu suhtautuminen työpaikkojen menetyksiin muualle muka yhteistyön merkeissä. Terve itsekkyys samaan tapaan kuin Veteläisellä on naapurissa.
Kaupunginjohtajan vaalien lopputulos on Pyhäjärven tulevaisuutta ajatellen merkittävä ratkaisu. Vireä kaupunginjohtaja pystyy vetämään alueelle yrittäjiä, joko suoraan omilla toimillaan ja yhteyksillään tai käyttämällä siihen palkattua apuvoimaa, korvamerkinnällä tulos tai ulos. Tämä on toimiva käytäntö, josta on lukuisia esimerkkitapauksia eri puolilla Suomea.
Sillä toinenkin mahdollisuus on: kaupunginjohtaja vetää palkkaa tekemättä virkavirheitä - tästähän meillä on vuosikymmenten kokemus - ja pyrkii estämään kehitystä vallan takia. Kolmas mahdollisuus on, että kaupunginjohtaja on jo valmiiksi käsikassara taustavaikuttajille, jotka käyttävät häntä surutta omaksi - ei Pyhäjärven - hyväksi. Tämä on pelottava mahdollisuus näissä kaupunginjohtajavaaleissa. Todella pelottava mahdollisuus.
Asennekasvatukseen liittyy myös se, että yrittäjä on yhteiskunnalle hyödyllinen ja elintärkeä osa. Yritys työllistää ja mitä paremmin sillä menee, sitä enemmän se työllistää. Ja mitä rikkaammaksi yrittäjä tulee, sitä enemmän hän tuottaa ympäristölleen verotuloja ja työpaikkoja. Niin yksinkertaista se on.
Olen vuosikymmeniä ihmetellyt, miksi kaivos ei ole synnyttänyt paikkakunnalle rinnakkaisteollisuutta Outokummun tapaan. Outokummussa on laaja teollisuusrypäs, joka muodostui kaivostoiminnan tarpeisiin ja laajeni muuallekin. Pyhäjärvellä mitään vastaavaa ei ole tapahtunut. Kun olen puhunut asiasta, syykin on selvinnyt eikä se juuri ole kunniaksi paikkakunnalle. Tähän on saatava muutos aikaan ja se tapahtuu vaalien kautta.
Jotenkin tässä on pyristeltävä tämä puoli vuotta tyhjäkäynnillä, joka näyttää vaivaavan poliittista päätöksentekoa. Siihen on ehkä syynsäkin, kun kuntaliitoksessa kävi kuten kävi ja Pyhäjärvi säilyi itsenäisenä - ei tosin omien päättäjiensä toimesta vaan heistä huolimatta. Puuhasteluun ja salailuun tuhrattiin aikaa yli puoli vuotta ja siitä jäi käteen jumalattoman suuri lasku erilaisina kokouspalkkioina ja muina kuluina, joitten loppusummaa nyt piilotellaan ja salaillaan. Kun sitten sote -neuvotteluista Pyhäjärvelle jäi luu käteen entisen sydänystävän ja rakastetun Haapajärven toimesta, poliittinen saldo jää perin laihaksi tuloksiltaan. Onneksi, sillä ensimmäinen ratkaisu olisi tappanut pitäjän ja toinen antanut huonoimman vaihtoehdon terveydenhoidossa.
Tässä minulla on unelma: Pro Pyhäjärvi -liike menee omalla listallaan vaaleihin. Sen perusperiaate on puolustaa Pyhäjärven etuja. Siihen kuuluisi ihmisiä poliittista puolueista laidasta laitaan - silloinhan ryhmäkokouksissa asiat neuvoteltaisiin mielipiteitten summana eikä yhden ihmisen voimakastahtoisella junttaamisella - ja yhdistävänä tekijänä ryhmällä olisi toiminta Pyhäjärven hyväksi.
Kuulostaako utopistiselta? Ei minusta.
Pro Pyhäjärvi pystyy muuttamaan paikkakunnan poliittisen pystyynkuolleisuuden vireydeksi. Kun samat ihmiset ovat vuosikymmeniä hoitaneet tai ' hoitaneet' pitäjän asioita, asioista on tullut itsetarkoitus ja se antaa joillekin mahdollisuuden käyttää tilannetta omaksi hyödykseen. Vankka kokemus on tietysti hyväksi myös hallinnoimisessa, mutta samalla siihen turtuu ja leipäytyy ja uudistushalu häviää. Jotkut haalivat itselleen tukuittain edustustoimia , joitten hoitamiseen eivät resurssit tahdo riittää. Tässä joku esimerkki nykytilanteesta.
Valtuutettu on kansan palvelija ja on valittu siihen kansan äänestystulosten perusteella. Tässä toimessa hänen on myös kuunneltava valitsijoittensa mielipiteitä ja toimittava niitten mukaan, tähänhän jo kunnallislakikin velvoittaa. Nykyisen valtuuston enemmistö unohti tämän tärkeän asian. Äänestäjät eivät, ja pahasti pelkään, että näitten kuurojen kohdalla tulee ankara karsinta seuraavissa vaaleissa. Ja siihen Pro Pyhäjärvi -liike on vastaus. Näin toivon ja unelmoin.

Ei kommentteja: