Myöhäsyksyä

Vanhuus se tulee, sille ei näemmä mahda mitään. Se on kummallista, sillä luonne on jäänyt jonnekin seitsentoistavuotiaan tunnetasolle eikä siitä juurikaan kehitystä ole muodostunut missään merkittävässä suhteessa. ruhostaan ja lastensa kasvamisesta ikääntymisen huomaa.
Ja siitä, että alkaa tulla huomiohäiriöitä.
Niin kuin nyt, kun päätin vaihtaa talvirenkaat autoon ennen lumien tuloa. Muistin tarkkaan, että renkaat olivat ulkovarastossa ja niin sitten suunnistin sinne. Eivät olleet. Tarkastin saunan ja muut ulkorakennukset ja kävin jopa rengashuollossa kysymässä olisinko jättänyt epähuomiossa renkaat sinne viime vaihdossa, mutta kun ei niin ei. Aloin jopa epäillä että ne oli sosialisoitu parempiin tarkoituksiin, mutta sekin tuntui perin oudolta näillä maisemilla. Tarkistin omat jälkeni. Ja siinä ne olivat, juuri siinä varastohuoneessa mihin olin kuvitellut jättäneeni ne, siistissä pinossa päällekkäin, verho peittona ja kuivakukkakori koristeena tornin huipulla. Olin kaivellut renkaita metrin päässä laatikoitten seasta.
Pitänee hankkia muistilappu, josta voi aamulla käydä tarkistuslista läpi. Onko paita päällä? Onko housut jalassa? Onko vetoketju kiinni? Kävitkö aamutoimilla ja niin edelleen.
Vetoketjusta vielä.
Sepaluksen vetoketju on muistihäiriöisen mittari. Nuorempana sitä pyrki avaamaan kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Keski-iässä hävetti jos vetoketju oli jäänyt auki. Vielä vanhempana sitä jäi muistelemaan mitä kaikkea siihen liittyi ja mistä jää paitsi. Ja sitten vielä vanhempana sitä ei enää välitä jos vetoketju jää kiinni aamupissillä käydessä.
Muutama viikko sitten tuli outo puhelu Venezuelasta. Suomi täyttää tänä vuonna 90 vuotta itsenäisenä valtiona ja sen kunniaksi Etelä-Amerikkaan lähetetään viiteen eri valtioon juhlakiertue, Finlandiaorkesteri tai - laulajat, en saanut selvää. Esitettiin olisinko halukas pitämään näyttelyn Caracasissa Suomen suurlähetystössä. Olisin.
Majoitus tapahtuisi Marquerite -saarella Venezuelan rannikon edustalla, missä ystäväpariskunta omistaa ison lukaalin ja jotka toivottivat tervetulleeksi. Olisihan se jotakin, pahin räntäaika viettää hiekkarannoilla ja bongata isotissisiä mustaviiksisiä latinalaisnaisia. Aina se kotiolot voittaa.
Tosin muistin aikaan: vieras ja kala alkavat haista kolmantena päivänä, sanotaan ja tottahan se on. Jos reissusta tulee totta, toivon että minulla on ystäviä siellä myös lähtiessäni pois maasta.
Muutama huomio uutistarjonnasta:
Ollaan ilmeisesti tekemässä lakialoitetta, jossa kännykkään puhuminen ajon aikana ilman monimutkaista korvakuuloketta tehdään ankaramman rangaistuskäytännön piiriin kuuluvaksi rikokseksi. Puheleminen kännykkä korvalla vie ajokortin, näin suunnitellaan.
Minusta asian pitäisi olla toinen. Kun kännykkä soi ajon aikana, vastaamisen toimenpiteet ovat monimutkaisia ja aiheuttavat vaaratilanteita. Pitää löytää kuuloke, kytkeä se, kaivaa se jostakin hevon kuusesta esiin ja kaikki tämä muutaman sekunnin sisällä, ettei puhelu katkea. Vastaaminen on ilman näitä alustavia toimenpiteitä yksinkertainen toimenpide. Kännykkä korvalle, pälä-pälä, ja kännykkä taskuun. Niin yksinkertaista se on.
Mutta meitä suojellaan.
Joku taho sai vuosia sitten suojatyöpaikassaan kuningasidean, koska leipänsä eteen piti olla näyttöjä. Laadittiin laki, jossa puhelimen käyttö kiellettiin ajon aikana ellei ollut joko johtoa korvaan tai kojelaudassa ämyri. Laki on rapautunut omaan mahdottomuuteensa ja nykyisin puolet kuskeista vähät välittää koko laista. Ja kun lain halveksiminen tässä yleistyy, se laajenee pian muuhunkin. Muistuu kieltolaki, jota ei pidetty lakina ja joka aiheutti runsaasti muutakin lain halveksuntaa.
Mutta pitäähän puuhastelijoilla olla työtä.
Tämänpäiväisessä Pyhäjärven Sanomissa oli esittely uudesta kaupunginjohtaja Pekka Pietiäisestä. Toivotan sydämellisesti tervetulleeksi paikkakunnalle!