torstai 21. kesäkuuta 2007

Hankkeita

Tuskin oltiin päästy kuntaliitosasian romuttumisen huumasta, kun jo uudet huhut alkoivat pyöriä asian ympärillä. Nyt lähtökohtana olisivat olleet kolme alkuperäistä kuntaa:Haapajärvi,Reisjärvi ja Pyhäjärvi. Asialla kuntien hallitukset.
Mihin enää voi luottaa?
Oma luottamukseni päättäjien koottuihin selityksiin on jo aikaa sitten loppunut.En enää usko ,jos joku päättäjä sanoo, että aurinko nousee idästä. Epävarmuuden aikaa jatkuu siis ensi maaliskuulle.
Kuntaliitosta sisäasiainministeriön toimeksiannosta hoitanut Kortelainen nosti kätensä pystyyn ja ilmoitti ettei tule järjestämään edes kansanäänestyksiä. Syynä oli kahden kunnan valtuustopäätös ja Pyhäjärven asukkaitten raju vastustus. Haapajärvi ja Pyhäjärvi olivat aiemmin ilmoittaneet, että kuntaliitos syntyy vain ja ainoastaan, jos kaikki neljä kuntaa ovat liitoksen kannalla. Normaalissa demokratiassa tämä hajoamistulos on voimassa ja pitää. Diktatuurissa lasketaan valtuustoäänet yhteen ja sitten sanotaan että nyt on tapahtunut vääryys. Että vaihtakaa typerä idiootti kansa, kuten päättäjillä oli prosessin kestäessä tapana luonnehtia kuntalaisia.
Kuitenkin tämä tyhmä idiootti ymmärtää eron demokratian ja ruoskademokratian välillä.
Oletetaanpa, että kuntaliitos olisi syntynyt. Valtuustosuhteet muuttuvat ensi vuoden kunnallisvaaleissa siten, että Pyhäjärven keskustapuolue kutistuu rajusti ja valtuutetut ovat kaikki kuntaliitosta vastustavasta ryhmästä. Toivon, että Pro -liike järjestäytyy sitoutumattomaksi liikkeeksi, joka saa suurimman potin ja alkaa kehittää vauhdilla Pyhäjärveä - näin oman ajatukseni mukaan, en tiedä Pro:n aivoituksia tässä asiassa. Näin Haapajärvi saa itselleen kaiken poliittisen vallan, onhan sillä yksimielinen kannatus valtuustossa kuntaliitokseen. Näin se pystyy sanelemaan mitä tehdään, mistä otetaan pois, mitä syrjäkylää kuritetaan riistämällä siltä säästöihin vedoten milloin mitäkin, ja lopputulos on että Haapajärvi imee itselleen kaiken. Ja tämä tietää loppua muille. Erityisesti Pyhäjärvelle, joka joutuisi maksumieheksi rikkaimpana ja vakavaraisimpana kuntana.
Kun tätä katselee, se hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa: prosessin aloittajan aivoitus jää minulle ja monelle muullekin täysin epäselväksi. Jos tarkoitus on kostaa jostakin syystä Pyhäjärvelle ja syöstä se rotkoon , homma on kyllä onnistunut. Sillä suunnitelma palvelee ainoastaan haapajärvisten etuja. Onko hommassa jotakin lisäpöytäkirjoja, niitä kassakaappisopimuksia metsien miehen varalle? Kysyä sopii. Muuten tätä ei voi käsittää.
Jos ei ole, olen ensimmäisenä kiittelemässä.
Keskittykää nyt sote -piirin valmisteluun ja tyytykää tulokseen kuntaliitosasiassa. Pitkästi yli puoli vuotta on mennyt hukkaan työtä ja rahaa, kun vain yhtä asiaa on runnottu väkisin eteen päin, ilman vaihtoehtoja.
Ja juhannuksen jälkeen, lyhyen loman jälkeen on syytä aloittaa työskentely elinkeinotoiminnan osalla. Ottakaa mukaan Pro -liikkeen ajatukset ja neuvotelkaa: Pro:lla on paljon ajatuksia ja realistisia ehdotuksia.Pro:lla on myös sote -asiantuntija, jolla on eniten tietoa ja kokemusta, ylivoimaisesti eniten. Ottakaa mukaan yrittäjäsektori: sillä on asiasta tietoja ja ehdotuksia. Vain yhteistyöllä tämänhetkinen itsenäisyyden huuma saadaan muokattua positiiviseksi ja Pyhäjärveä hyödyttäväksi. Eikä tämä ole mitään juhlapuhetta.
Elämä jatkuu. Aikanaan tämäkin kiista muuttuu kaukaiseksi, ihmissuhteet parantuvat ja aika parantaa haavat.

Ei kommentteja: