perjantai 1. kesäkuuta 2007

Toivon kipinä

Maanantaina valtuusto päätti äänin 11 - 16 ettei kansanäänestystä sallita. Tiistaina oli sitten infotilaisuus, jonka päätteeksi valtuuston puheenjohtaja Pentti Väisänen esitti pitkää sovinnon kättä Pro Pyhäjärvi -liikkeelle. Väisänen ilmoitti, että tietyin ehdoin Pyhäjärvi voi pysyä itsenäisenä kuntana. Ehtoina oli, että veroäyriä nostetaan 0,75 prosenttia - kuntaliitoksessa se joka tapauksessa nousee ja tuskin tuo kaavailtu 20 prosentin raja riittää alkuunkaan - ja Pyhäjärven veroprosentiksi tulisi täten 20,50. Toinen ehto liittyy elinkeinoelämään. Pyhäjärvelle on saatava valtuudet lainanottoon elinkeinojen kehittämistä varten. Kolmas ehto oli, että Pro Pyhäjärvi - liike antaa työrauhan rinnakkaisesitysten tekoon.
Erinomaista!
Voin vakuuttaa, että Pro Pyhäjärvi -liike tulee tekemään kaikkensa auttaakseen asian viemistä eteen päin ja antaa työrauhan rinnakkaisille esityksille. Jo oli aikakin. Tähän saakka on tehty vain yhtä päämäärää varten töitä: saada Pyhäjärvi Haapajärven maksumieheksi. Katselkaa ympärillenne: sote -piirin luominen käy muihinkin ilmansuuntiin, esimerkiksi Kiuruvesi - Iisalmi -suuntaan. Kiuruveden kanssa pyhäkkäillä on jo ennestään suhteita, ainakin nuorisolla, jolla on pyöränkettinki mukana kyläillessä Kiuruveden torilla. Oulusta Silvola on tehnyt OYS:n tarjouksena kuulemani mukaan erittäin edullisen tarjouksen sairaalapalveluista. Lisäksi mitään tulenpalavaa kiirettä sote -hommaan ei ole.
Valtuutettu Siimekselä arvioi, että kuntaliitosta vastustaa 80 prosenttia kuntalaisista. Luku pitää paikkansa, sillä esimerkiksi Hiidenkylä vastusti yli yhdeksänkymmenprosenttisesti, Jokikylä, Vuohtomäki ja Haapamäki sekä Kirkonkylä lähes samaa lukua hipoen. Oli alueita, joilla kerääjiä ei ollut, kuten Kuusenmäki, Parkkiman suunta ja kaivoskylä, ja Pyhäsalmen keskustassakin keräyspisteitä oli vain satunnaisesti. Pyhäjärvi on herännyt ja Pro Pyhäjärvi -liikkeellä on takanaan valtava voimavara. Se on nyt suunnattavissa positiiviseen suuntaan. Työpaikkojen saanti on siihen omiaan ja on kaikkein tärkein tehtävä tällä hetkellä. Uudet yrittäjät työllistävät pyhäjärvisiä, lapsemme saavat niistä työpaikkoja ja pysyvät lähellä, talouselämä elpyy ja kaikki tämä on nyt ainutkertaisena tilaisuutena saavutettavissa. Tarjoamme kolmea tietä: kysytään paikkakunnalla jo olevilta yrittäjiltä mitä he tarvitsevat laajennuksiinsa ja muuhun, suunnataan tarkka mainonta yrittäjiin erikoistuneisiin lehtiin ja kolmanneksi viedään tieto yrityshautomoihin, joista lähimmät ovat Nivalassa ja Oulussa. Annetaan houkuttelijoille riittävät valtuudet: kun yrittäjä esittää toiveensa, ilmoitetaan että selvitystyö alkaa välittömästi, tervetuloa! Siihen liittyen tarvitaan lisäksi saumaton yhteistyö luvista, infrastruktuurista ja muusta yritykseen liittyvistä päättävien viranomaisten taholta. Silloin yrittäjä huomaa, että hän on tulossa yritysystävälliseen kaupunkiin.
Tässä on erinomainen tilaisuus päästä siitä umpikujasta, mikä näyttää syntyneen pyhäjärvisen vankan enemmistön ja muutamien valtuutettujen välille. Kyse ei ole arvovallasta vaan Pyhäjärven edusta. Pyhäjärven etu menee kaiken edelle.
Niin yksinkertaista se on.
Paljon muutakin on muuttunut siitä pessimistisestä ja tarkoitushakuisesta tilastoinnista, millä luvuilla Pyhäjärveä kuntaselvityksessä mollattiin. Työllisyysaste on vuodessa parantunut kolme prosenttiyksikköä. Kaivos tuottaa verotuloja tänä - ja seuraavana vuonna 800.000 euroa enemmän kuin edellisvuonna, siis kahtena vuotena yhteensä liki kymmenen miljoonaa vanhaa markkaa tuloa, jota ei ole huomioitu missään kuntaselvityksessä. Lisäksi muistutettakoon, että kuntaliitoksen pesämunaksi on laskettu yhteenlaskuvirheen takia 2,6 miljoonaa euroa liikaa, eli noin kolmekymmentä prosenttia yläkanttiin. Jos tällainen virhe, vanhassa rahassa käsittämätön viidentoista miljoonan markan alijäämä olisi tullut bisneselämässä, tekijä olisi saanut potkut. Politiikassa siitä kukaan ei ota vastuuta. Mitäpä sitä näin tuttujen kesken rettelöimään.
Rettelöinnistä vielä. Pro Pyhäjärvi -liike ei rettelöi ja toivoo, että kaikenkarvaiset uhkailut ja muu painostus loppuvat heti. Mielipide-erojahan nämä ovat. Tässä yhteydessä pitää sanoa, että mieleni täyttyi ylpeydestä, kun näin miten paljon pyhäjärvisiä oli kokoontunut seuraamaan valtuuston kokousta ja miten hyvin ja sovinnollisesti valtuutetut saivat kulkea väkijoukon halki. Siinä ei tarvittu järjestysmiehien puuttumista.
Jos Väisänen saa enemmistön valtuutetuista Pyhäjärven kannalle, hänestä tulee sankari. Sillä pitäähän ihmisen sanaan luottaa ja siihen ettei tämä puhu lämpimikseen.
Tiedän myös mitä tapahtuu, jos kaiken tämän jälkeenkin valtuusto päättää 18.6 myydä Pyhäjärven Haapajärven alusmaaksi. Ensiksi tulee valtava masennus, jonka jälkeen on turha edes kuvitella että elinkeinoja ryhdytään kehittämään. Toiseksi alkaa syyttely ja syyllisten etsintä. Ja kolmanneksi vajaan kahden vuoden päästä vaalit kyllä löytävät syyllisten nimet ja pudottavat heidät, eikä tähän tarvita edes kummoinen ennustajaeukko.
Joten tsemppiä, Väisänen!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä Matti!
Blogiasi luetaan netissä, pahoittelen puolestani, että ainoa valopilkku pyhäjärvisessä journalismissa -käärmeenpesä- joutui harvainvaltaisen pitäjän korruptoituneen johdon kynsiin. Uskomatonta, että sellainen on edes mahdollista!

Käärmeenpesää entisessä muodossaan tulee ikävä, mutta hienoa, että löysit uuden kanavan.